Kun hyinen vesi houkuttaa…
Kuva avantouimareista vastaa yleisesti Muumi-kirjojen Reippailija-Hemulin kuvausta: kun toiset nukkuvat talviunta, tämä ponteva herra hyppää Muumipeikon ja pikku Myyn kauhuksi kylmään jokeen. Sen jälkeen hän ahmii vaapukkahilloa ja jatkaa energisenä matkaansa.
En kuitenkaan tunnista itseäni tästä kuvauksesta, vaikka olenkin avantouimari. En ole lainkaan innostunut kylmästä ilmasta ja talvesta. Jos voisin tehdä kuten muumit, syödä heiniä ja nukkua talven yli, voisin hyvinkin tehdä niin. Palelen usein ja talvella voin hyvin istua takkatulen ääressä, villahuopaan kääriytyneenä, hyvä kirja kädessäni sekä juoda kuumaa mehua. Tai siis näin oli ainakin ennen.
Avantouinnin aloittamisen voi tehdä kahdella tavalla. Joko jatkat sinnikkäästi itsesi karaisemista kesän jälkeen. Käyttäydyt aivan kuin kesä ei olisikaan loppunutkaan, jatkat vain sinnikkäästi uimista, vaikka lehdet kellastuvat ja viimein alkaa sataa jo luntakin.
Jos olet hullu(nrohkea), kuten allekirjoittanut, odotat talven kovimpia pakkasia, keräät kaiken rohkeutesi ja lähdet uimaan. Ihan ensimmäisellä kerralla ei kyllä vielä kannata miettiä uimista, pelkkä kastautuminen riittää hyvin. Veteen mennessä kannattaa laulaa tai pitää puhetta itsekseen, sillä henki salpaantuu. Päätä ei ikinä kasteta veteen toisin kuin kesällä!
Itselläni ensimmäisen avantouinti kerran jälkeen kului uuden rohkeuden keräämiseen kaksi seuraavaa talvea. Tästä voikin jo päätellä, että ensimmäinen kerta ei vielä välttämättä hurmaa heti. Yleinen neuvo onkin, että avantouintia tulisi kokeilla vähintään kolme kertaa, ennen kuin uinnista voi olla mielipidettä.
Avantouinti on harrastuksesi, jos sinulla on sielussasi hättäsyys-geeni, kuten Heli Laaksosella. Sana avantouinti ei nimittäin oikeastaan anna oikeaa kuvaa tästä toiminnasta. Ennemminkin voisi puhua avantopulahduksesta tai avantopyrähdyksestä, mutta eihän se niin hienolta kuulostaisi. Avantouinnin tarkoitus ei ole kuitenkaan uida pitkiä aikoja hyisessä vedessä (paitsi kisoissa ja se on eri tarina). Tarkoituksena on yleensä vain kastautua tai ottaa muutama pitempi veto. Yleensä kolmesta viiteen sekuntia vedessä riittää ihan hyvin. Kaiken kaikkiaan vaatteiden riisumiseen, pukemiseen, pulahtamiseen ja kuuman juoman nauttimiseen, saa kulumaan korkeintaan viisitoista minuuttia.
Avantouinti sopii mainiosti opiskelijalle, koska se ei vaadi juurikaan rahallisia panostuksia. Tarvitaan vain pipo, pyyhe, uimapuku tai bikinit. Toiset käyttävät avantouintitossuja, villasukat eivät ole hyvä vaihtoehto, niitä löytyy Oulujoen pohjasta kunnioitettava määrä.
Tunnetuin avantouintipaikka Oulussa on Tuiran uimaranta. Jos ei halua heti aluksi sijoittaa 10 euron arvoiseen avainkorttiin, jolla pääsee pukuhuoneeseen, voi lajia kokeilla jonkun tutun uimarin mukana. Kopin eli pukuhuoneen ovi käy päivittäin tiuhaan, joten kovin kauan ei uimakavereita tarvitse odotella. Yhden päivän aikana Tuirassa käy noin kaksisataa ihmistä. Toiset käyvät heti aamu viiden jälkeen ja toiset taas yömyöhällä. Myös joulunpyhät ovat suosittuja päiviä.
Tuiran koppi on myös yksi harvoja paikkoja, joissa minuakin, lähes nelikymppistä naista, yhä tytötellään. Tässä iässä sehän on ihan kohteliaisuus. Toisaalta nuorin oululainen uimari on aloittanut neljä vuotiaana, kun ei jaksanut odotella rannalla vanhempiaan.
Avantouinnin on todettu tieteellisissä tutkimuksissa vähentävän stressiä, lisäävän kylmänsietokykyä, virkistävän kehoa ja mielialaa, lieventävän reumakipuja sekä alentavan korkeaa verenpainetta. Itsestäni voin sanoa, että uinti virkistää, poistaa stressiä ja estää flunssaa iskemästä. Mielestäni uinti on parhaimmillaan, kun pakkasta on kunnolla yli kaksikymmentä astetta. Joskus koen lähes zenmäisiä tunnelmia: saavun kopille, lämmittelen ehkä ensin kävelyllä, vaihdan vaatteet ja muutaman sanan muiden kanssa, asetan mustikkasopan termospullon kannessa jäähtymään laiturin kaiteelle ja pistän pyyhkeen naulaan. Astun tummansiniseen veteen, joka tuntuu itse asiassa lämpimältä. Olo on kuin uisi kermassa. Tunnen miten kaikki huolet ja murheet valuvat kohti rantaa ja mieli tyyntyy rauhalliseksi, onnelliseksi olotilaksi. Euforista tunnetta kestää sen päivän.
Tämä on siis halpaa extreme-urheilua, josta saa myös kunnioitusta. Itse satuin keväällä uintireissulle, kun Suomeen tulleet Comenius-projektilaiset (italialaisia, englantilaisia ja ranskalaisia) kävelivät läheisellä pyörätiellä. He seisahtuivat toppatakeissaan, villamyssyissään ja villalapasissaan ällistyneinä, ja kuulin veteen asti, kuinka he suhisivat keskenään : ”Ssshhheee swwiimmssss….”
Mikäli keräät vielä rohkeutta, suosittelen lukemaan kirjan: Hyinen hurmio avantouimarin käsikirja.
Minna Kaveri
